

TIEDOTE Julkaisuvapaa 18.6.2003 klo 10:00
SATAKUNNAN
TALOUSKEHITYS MYÖNTEISTÄ
Satakunnassa on
toteutettu tänä keväänä ensimmäistä kertaa alueen kehittäjäorganisaatioiden (Satakuntaliitto, TE-keskus, Satakunnan
kauppakamari, Prizztech Oy, Satakunnan Yrittäjät, Porin seudun kehittämiskeskus
Oy, Turun kauppakorkeakoulun Porin yksikkö) katsaus Satakunnan taloudesta.
Talouskatsauksen laadintaan on ryhdytty, koska viime vuosina alueiden rooli ja
aktiivisuus taloudessa ovat korostuneet. On tärkeätä tietää, miten alueella
menee sekä kokonaisuutena että tarkemmin eri osa-alueilla, jotta myös
aluepolitiikkaa ja kehittämistoimenpiteitä voidaan ohjata oikeaan suuntaan.
Menneen kehityksen tarkasteleminen ja ymmärtäminen on hyvä lähtökohta, mutta
paino on oltava tulevassa kehityksessä ja siinä, miten kehitykseen voidaan
proaktiivisesti vaikuttaa. Rakennemuutos on väistämätöntä, mutta mitkä ovat
tulevaisuuden nousevat alat?
Eri mittareilla
tarkasteltuna Satakunnan viimeaikainen talouskehitys vaikuttaa myönteiseltä. Viime vuonna Satakunnassa liikevaihto
kasvoi muuta maata nopeammin ja esimerkiksi työttömyyskorvausten määrä ei
juurikaan noussut Porissa, kun ne koko maassa nousivat keskimäärin 5,7
prosenttia. Alkuvuoden tiedot näyttävät myös työllisyystilanteen parantuneen
Satakunnassa. Viime aikoina maakunnan telakkateollisuus on toiminut veturina,
samalla kun muun metallin kasvu on ollut verkkaista. Koko Suomessa merkittäviä
kasvualoja olivat energiahuolto, kemianteollisuus ja metsäteollisuus. Tietoja
kuluvan vuoden kehityksestä Satakunnassa saadaan syksyllä seuraavan
talouskatsauksen ilmestyessä.

Satakunnassa
teollisuudella ja sen viennillä on suuri vaikutus aluetalouteen. Suomessa
vienti ei ole kehittynyt myönteisesti pariin vuoteen, mutta Satakunnassa se on
kehittynyt selvästi keskiarvoa paremmin. Satakunnan perusteollisuuteen
painottuva talous on pysynyt hyvin muun maan kasvun vauhdissa vuosina
1995-2002. Kasvua on vauhdittanut esimerkiksi metsäteollisuuden merkittävät
investoinnit ja niiden sysäämä muuta maata voimakkaampi liikevaihdon kasvu
kyseisellä toimialalla. Perusteollisuus on silti muuttumassa ja saamassa uusia
kasvavia toimialoja ympärilleen. Myös palvelujen merkitys Satakunnassa on
hiljalleen kasvamassa. Toivottavaa on, että kuluvan vuoden myönteinen kehitys
jatkuisi ja sen pohja monipuolistuisi.
Lisätietoja:
Tutkija Katja Aalto, p. 02 627 2969, 050 372 7878
Turun kauppakorkeakoulu, Porin yksikkö