Tällä sivulla tarkastellaan Satakunnan ja sen seutukuntien työllisyyden, työttömyyden ja työvoimaan osallistumisen kehitystä ja verrataan niitä maan keskiarvon kehitykseen.

 

TYÖLLISYYS KASVANUT HITAASTI - SEUTUKUNTAKOHTAISET EROT SUURIA

Satakunnan työllisyys on työllisten määrällä mitattuna kasvanut 1990-luvun puolivälistä lähtien hitaammin kuin maassa keskimäärin. Satakunnan vuosien 1995-2008 kasvu on jäänyt 10 %:iin, kun koko maassa on kasvua kertynyt n. 23 %. Ero selittyy suurelta osin Satakunnan 1990-luvun loppupuolen selvästi alemmalla kasvutahdilla. 2000-luvulle tultaessa työllisyyden kasvu on hidastunut sekä Satakunnassa että koko maassa. 2000-luvun puolivälin jälkeinen nousukausi on vaikuttanut myönteisesti työllisten määrän kehitykseen, jolloin Satakunnankin työllisten määrä alkoi selvästi kohota. Kasvu tyrehtyi Porin seutukuntaa lukuun ottamatta vuonna 2008 talouskasvun taituttua. Satakunnassa työllisten määrän kasvua on hidastanut myös negatiivinen muuttoliike.

Työllisyyden kasvu on ollut eritahtista Satakunnan kolmessa seutukunnassa. Nopeimmin työllisyys on kohentunut Porin seutukunnassa, jossa kasvu on ollut pitkään pysähdyksissä 2000-luvun alkupuoliskolla. Vuosina 2006-2007 työllisyys parani selvästi, ja kasvu on jatkunut myös vuoden 2008 aikana. Pohjois-Satakunnan seutukunnassa työllisyys on pysynyt lähes ennallaan koko tarkasteluajanjakson, ja vuoden 2007 kasvupyrähdys lopahti vuoden 2008 aikana taantumassa. Rauman seutukunnan työllisyys on pysynyt 1990-luvun lopulta samoissa lukemissa vuoteen 2004 saakka, jonka jälkeen kehitys on ollut hyvin suotuisaa vuoteen 2007 asti. Vuonna 2008 työllisten määrä alkoi uudelleen laskea mm. vientiteollisuuden vaikeuksien myötä.


Tarkemmat tiedot saa kuviota klikkaamalla.

 

TYÖLLISYYSASTE KOHENTUNUT SATAKUNNASSA MAAN KESKIARVOA NOPEAMMIN

Satakunnan työllisyysaste (työllisten osuus 15-64-vuotiaista) on noussut selvästi vuosina 1995-2008. Vuonna 2004 työllisyysaste tosin laski hieman edellisestä vuodesta. Vuonna 2004 myös muun maan kehitys heikkeni, mutta selvästi Satakuntaa vähemmän. Tilanne korjautui vuonna 2005, jolloin työllisyysaste koheni selvästi. Vuoden 2006 jälkeen suotuisa kehitys on jatkunut edelleen. Työllisyysaste on kokonaisuudessaan kasvanut Satakunnassa maan keskiarvoa ripeämmin vuosina 1995-2008, sillä vielä vuonna 1995 työllisyysaste jäi selvästi alle valtakunnallisen keskitason. Työllisyysaste kohosi vuoden 2008 kuluessa Satakunnassa yli maan keskiarvon ensimmäistä kertaa tarkasteluajanjakson aikana. Vuonna 2009 taantuman myötä työllisyysaste heikkeni edellisvuodesta molemmilla alueilla, ja Satakunta jäi hieman alle maan keskiarvon.

Vuonna 2007 työllisyysaste oli kuitenkin kivunnut Satakunnassa jo melko lähelle valtakunnallista keskiarvoa, sillä eroa oli enää noin prosenttiyksikön verran. Myös 1990-luvun lopulla ero koko maahan oli pienimmillään runsaan prosenttiyksikön luokkaa. Vuosituhannen vaihteessa ero kasvoi ja suurimmillaan se oli vuonna 2001 kolme prosenttiyksikköä. Ero koko maahan on kuitenkin keskimäärin kaventunut vuodesta 2001 alkaen, mutta vuosittaiset vaihtelut ovat olleet melko suuria.


Tarkemmat tiedot saa kuviota klikkaamalla, tiedot perustuvat Tilastokeskuksen tekemään työvoimatutkimukseen.

 
Erot työllisyyden kasvuvauhdissa ovat heijastuneet työllisyysasteen kasvuun seutukunnissa. Kaikissa seutukunnissa työllisyysaste on kuitenkin selvästi noussut vuosina 1995-2008, ja kasvuvauhti on ollut hieman yli maan keskimääräisen pl. Pohjois-Satakunta. Vuoden 2008 aikana työllisyysaste koheni tarkasteltavista alueista enää vain Porin seutukunnassa, mikä nosti myös koko Satakunnan asteen edellisvuotta korkeammaksi. Koko maassa työllisyysaste alkoi heiketä taantuman myötä.

Rauman seutukunnassa työllisyysaste on ollut jatkuvasti korkeampi kuin muualla Satakunnassa. Rauman seudun työllisyysaste onkin ollut koko tarkasteluajan lähellä maan keskimääräistä työllisyysastetta, vuodesta 2005 alkaen jonkin verran ylikin. Muiden seutukuntien työllisyysaste on ollut muutaman prosenttiyksikön verran alle maan keskiarvon. Em. työllisyysasteet on laskettu kunkin vuoden viimeisen päivän lopullisten työllisten ja henkilöiden (15-64 v.) määrien perusteella, eivätkä ne siten ole vertailukelpoisia edellisen kuvion Tilastokeskuksen työvoimatutkimukseen perustuvien tietojen kanssa. Työllisyysaste on hieman alempi kuin mitä se olisi Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan.


Tarkemmat tiedot saa kuviota klikkaamalla, luvut on laskettu kunkin vuoden lopullisten työvoima- ja väestötietojen perusteella.

 

TYÖTTÖMYYS LASKENUT VOIMAKKAASTI - SATAKUNNASSA MAAN KESKIARVOA ALEMPI TYÖTTÖMYYS

Satakunnan ja koko maan työttömyysaste on laskenut huomattavasti 1990-luvun puolivälistä lähtien. Satakunnassa kehitys on ollut myös koko maan keskiarvoa ripeämpää. Satakunnan työttömyysaste on kuitenkin pitkään ollut koko maan työttömyysastetta korkeammalla. Vuosina 1995-1999 negatiivinen ero muun Suomen työttömyystilanteeseen kasvoi keskimäärin hieman, tosin vuosittaiset erot olivat melko suuria. 2000-luvulla ero on vähitellen pienentynyt ja vuonna 2006 Satakunnan työttömyysaste alitti koko maan tason. Myönteinen kehitys on edelleen jatkunut vuosina 2007 ja 2008. Vuonna 2009 taantuma taittoi myönteisen kehityksen ja työttömyysaste kohosi molemmilla alueilla, mutta pysytteli Satakunnassa edelleen alle valtakunnallisen tason. Työttömyysaste perustuu Tilastokeskuksen virallisiin lukuihin, joten ne eivät ole vertailukelpoisia työministeriön työttömyyslukujen kanssa. Työministeriön lukuja löytyy kuntataulukoista.



Tarkemmat tiedot saa kuviota klikkaamalla, tiedot ovat virallisia Tilastokeskuksen lukuja

 
Verrattaessa vuoden 2008 toukokuun työttömyyastetta, jolloin työttömyys oli alimmillaan sekä Satakunnassa että maassa keskimäärin, vuoden 2009 joulukuun asteeseen havaitaan, että työttömyysaste on kasvanut Satakunnassa hieman keskimääräistä hitaammin.


Huom! Koko maan tiedot ovat epävirallisia. Virallinen työttömyysaste on ylemmässä kuviossa.

 
Vuonna 2008 Satakunnan seutukunnista työttömyys oli korkeinta Pohjois-Satakunnan seutukunnassa ja vähäisintä Rauman seutukunnassa. Porin seutukunnassa työttömyys on kuitenkin ollut jokaisena vuotena Pohjois-Satakuntaa korkeampi ajanjaksolla 1995-2007. 1990-luvun puolivälistä lähtien kaikkien kolmen seutukunnan työttömyysasteet ovat selvästi laskeneet. Seutukuntien työttömyyden väheneminen hidastui tilapäisesti heti vuosituhannen vaihteen jälkeen talouden laskusuhdanteessa. Vuonna 2009 taloustaantuma käänsi työttömyyden uudelleen selvään nousuun kaikissa Satakunnan seutukunnissa. Työttömyysaste kohosi lähelle vuoden 2006 tasoa. Huom! seutukuntien luvut ovat työministeriön ilmoittamia, eivätkä ole vertailukelpoisia Tilastokeskuksen ilmoittamien työttömyysasteiden kanssa, eivätkä siis kuvion "Työttömyysasteen kehitys Satakunnassa ja koko maassa 1995-2009" kanssa.


Tarkemmat tiedot saa kuviota klikkaamalla, luvut ovat työministeriön ilmoittamia

 

TYÖVOIMAAN OSALLISTUMINEN KOKO MAAN TASOA

Osallistumisasteella tarkoitetaan työvoiman osuutta 15-64 vuotta täyttäneestä väestöstä. Satakuntalaisten työvoimaan osallistuminen on ollut keskimäärin vain hieman vähäisempää kuin koko maassa vuosina 1995-2008. Ero on edelleen kutistunut 2000-luvulla. Vuodesta 2002 lähtien Satakunnan osallistumisaste on ollut jo hyvin lähellä valtakunnallista tasoa.


Tarkemmat tiedot kuviota klikkaamalla

 
Kaikkien Satakunnan seutukuntien työvoimaan osallistuminen on ollut keskimäärin kasvussa vuosina 1995-2008. Kasvu on ollut Satakunnassa maan keskiarvon luokkaa. Rauman seudulla kasvu on ollut selvästi maan keskiarvoa ripeämpää, muissa vähän hitaampaa.

Seutukuntien välillä on edelleen eroja osallistumisasteessa. Osallistuminen on ollut jatkuvasti suurinta Rauman seutukunnassa ja vähäisintä Porin ja Pohjois-Satakunnan seutukunnissa. Pohjois-Satakunnassa tapahtui lähes prosenttiyksikön kasvu vuoden 2004 aikana. Tämän jälkeen osallistumisaste on hieman laskenut, mutta vuonna 2007 osallistuminen kohosi taas uudelleen hieman. Kokonaisuutena alueen kasvu on kuitenkin ollut hyvää tasoa verrattaessa vuosia 1995 ja 2008. Rauman seudun osallistumisaste on ollut 2000-luvun alusta lähtien koko maata hieman korkeampi. Rauman seudun korkea osallistumisaste on nostanut Satakunnan osallistumisasteen lähelle valtakunnan tasoa vuoden 2002 jälkeen. Porin seudun ja Pohjois-Satakunnan osallistumisasteet jäävät edelleen vähän maan keskiarvon alle. Erot seutukuntien osallistumisasteissa selittyvät suurelta osin eläkkeellä olevien osuudella työikäisistä.
 

Lisätietoja:

Projektitutkija Saku Vähäsantanen
puh. 050 520 0780
saku.vahasantanen(at)tse.fi
   

 
 


 
Viimeksi päivitetty 15.3.2010