Väestöennuste
|
Väestöennuste kertoo, miten väkiluku kasvaisi tai vähenisi, jos väestönmuutokset noudattaisivat oletettuja kehityslinjoja. Laskelmassa on otettu huomioon syntyvyyden, kuolleisuuden, maassamuuton ja siirtolaisuuden vaikutus.
|
|
Tilastokeskuksen vuonna 2009 laatiman väestöennusteen mukaan väkiluku tulee vähenemään Satakunnassa 2,8 % vuoteen 2030 mennessä ja noin 4,1 % vuoteen 2040 mennessä. Saman ennusteen mukaan koko maan väkiluku tulee nousemaan ennustusjakson aikana vastaavasti 9,8 % ja 12,4 %.
Tarkemmat tiedot kuviota klikkaamalla! |
|
Tarkasteltaessa Satakunnan seutukuntien ja suurimpien kaupunkien/kuntien väestöennustetta vuosille 2008-2040 havaitaan, että väkiluku kasvaa hieman Porissa ja pysyy suunnilleen samana Huittisissa. Muualle ennustetaan laskua. Porin seutukunnassa väestön väheneminen tulee kuitenkin olemaan melko vähäistä. Väestö tulee pienenemään ennusteen mukaan noin 1,5 %:n verran vuoteen 2040 mennessä. Rauman kaupungissa väki vähenee 7,8 %, Eurassa 6,2 % ja koko seutukunnassa 6,5 %. Kokemäellä väestö vähenee 10,6 %, Harjavallassa 8 %, Ulvilassa 7,7 %, Kankaanpäässä 10 % ja Pohjois-Satakunnan seutukunnassa 12,4 %. Kuvioita klikkaamalla voi ladata Excel-taulukon, josta löytyvät vuosittaiset väkiluvun ennusteet vuoteen 2040 asti.
|
|
Tarkemmat tiedot kuviota klikkaamalla! |
|
Viimeksi
päivitetty 27.4.2010