Kuntatiedot Excel-taulukoina

Tietoa Satakunnan kunnista ja seutukunnista Excel-taulukoina

Alla on linkit Satakunnan kuntien ja seutukuntien tietoihin, jotka on tallennettu Excel–taulukoina. Jokaisesta kunnasta on julkaistu tiedot toimialoittaisesta liikevaihdon, työllisten ja työpaikkojen määrän kehityksestä vuosina 1993-2007/8. Aloittaneiden ja lopettaneiden yritysten määrät vuosilta 1995-2008 on lisätty taulukoihin. Lisäksi niistä löytyy tietoja työmarkkinoista ja väestöstä vuosilta 1993-2008/9. Vuosilta 2000-2009 löytyy veronmaksajan kotikunnan perusteella lasketut palkkasummatiedot, jotka kuvaavat mm. ostovoimaa. Työttömyysasteen, väkiluvun ja työpaikkojen toimialarakenteen kehityksestä on laadittu kuvaajat omiin välilehtiin Excel-tiedostossa.

 
Seuraavat seikat kannattaa huomioida taulukoita tarkasteltaessa. Aluejaot ovat pääosin ajankohdalta 1.1.2007, joten esim. Ulvilan tiedoissa on Kullaa mukana jokaisena vuotena. Poikkeukset on mainittu viimeisellä sarakkeella. Työllisten ja työpaikkojen määrä on kunkin vuoden viimeiseltä arkipäivältä. Työttömien määrä ja työttömyysaste ovat vuosikeskiarvoja, seutukuntien aluejako em. tiedoissa on kunkin vuoden mukainen. Väkiluku on vuoden viimeiseltä päivältä. Liikevaihtotilastossa maatiloista sisältyvät ainoastaan sellaiset, joilla on palkattua henkilöstöä. Maatalouden liikevaihtoa ei tilastoida v. 2007 alkaen. Palkkasumma on ilmoitettu bruttona ja se tarkoittaa kunkin alueen asukkaiden ansaitsemaa, yhteenlaskettua veronalaista palkkasummaa. Yritysten lukumäärä on ajankohdalta 31.12.. Osa tiedoista on ennakkotietoja, jotka on merkitty tähdellä. Taulukoiden luvut perustuvat pääosin Tilastokeskuksen tietoihin. Satakunnan, Porin seutukunnan kuntien ja seutukunnan, Rauman kaupungin ja seutukunnan, Euran sekä Kankaanpään ja Pohjois-Satakunnan taulukot sisältävät tällä hetkellä muita enemmän kuvioita omilla välilehdillään (yritysten liikevaihdon ja lukumäärän, aloittaneiden ja lopettaneiden yritysten määrän, elinkeinorakenteen (=työllisten jakauman) sekä työpaikkojen toimialoittaisen määrän ja jakauman kehitys). Työpaikat, luvut -välilehti on tekninen apuväline kuvioiden piirtämisessä, eikä sisällä uutta tietoa. Muiden kuntien laajennetut taulukot ovat tulossa. Vuonna 2007 yritysten toimipaikkojen määrä kasvoi huomattavasti, sillä tilastoon sisällytettiin kaikki maatalousyritykset, joiden tulot maataloudesta ylittivät tilastorajan, 9636 euroa.

 
Eura
Eurajoki
Harjavalta
Honkajoki
Huittinen
Jämijärvi
Kankaanpää
Karvia
Kiikoinen
Kiukainen (liitetty Euraan 1.1.2009, ei päivitetä enää)
Kokemäki
Köyliö
Lappi (liitetty Raumaan 1.1.2009, ei päivitetä enää)
Lavia
Luvia
Merikarvia
Nakkila
Noormarkku (liitetty Poriin 1.1.2010, ei päivitetä enää)
Pomarkku
Pori
Rauma
Siikainen
Säkylä
Ulvila
Vampula (liitetty Huittisiin 1.1.2009, ei päivitetä enää)
Porin seutukunta
Rauman seutukunta
Pohjois-Satakunnan seutukunta
Satakunta
 
 


 
Viimeksi päivitetty 15.6.2010